lauantai 18. toukokuuta 2013

Valintoja

Ihan ensimmäisessä postauksessa harmittelin Reaperissa Arranger-raidan puuttumista, joka Cubasessa on toteutettu erinomaisesti. Reaperin lähinnä vastaava, ja lähes yhtä hyvä, on nimeltään Regions.


Kuten jo jossain aiemmassa postauksessa mainittiinkin, Reaperin Arrange-alueella (mikähän tälle olisi hyvä suomennos? Järjestely-alue? Raidanpiirtoalue? Äänitysalue?) on näytössä ruudukko (grid), johon asiat napsahtavat tarkasti jos magneetti (Snap enabled) on päällä. Oletuksena napsahtelutarkkuus on neljäsosanuotti, mutta ruudukon tiheyttä voi muuttaa helposti klikkaamalla hiiren kakkosnapilla magneettikuvaketta.



Napsahteluruudukon tarkkuus. T = trioli

Ruudukon avulla voidaan myös valita alueita tarkasti hiirellä raahaamalla, ja antaa niille (alueille) nimet. Alue valitaan niin että klikataan jossain tyhjässä kohdassa – vaikkapa yläreunan tahtinumeroiden seassa tai minkä tahansa raidan yläpuolella olevalla kaistaleella, ei siis äänitetyn raidan päällä – ja raahataan haluttu kesto. Sen jälkeen määritellään alue: valikosta Insert - Region, tai pikanäppämellä Shift + R.

Näin tehdyille biisin osille voidaan antaa muukin nimi kuin pelkkä järjestysnumero klikkaamalla niiden otsikkoa hiiren kakkosnapilla - Edit Region, tai Shift + tuplaklikkaamalla. Ilman shiftiä tuplaklikkaus valitsee alueen, ja alt + klik poistaa sen.

Tilkkutäkki. Eikun Alueiden nimeämis-ikkuna.

Alueiden hyötyjä ei tarvitse kauaa pohtia: niitä voi siirrellä mielin määrin otsikoista hiirellä raahaamalla, ja kopsailla yksinkertaisesti ctrl + raahaamalla uuteen paikkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti