MuseScoresta, osa 2

[edit tammikuu 2019: videot päivitetty]

Edellinen MuseScore-esimerkki oli hiukan vaatimattomampi kuin tämä, jossa tehdään astetta vaikeampi nuotti, ja jossa käsitellään muutama hienous enemmän. Tehtävä on sama kuin mikä tehtiin Teknodidassa aiemmin tänä vuonna. Nuotti on tehty MuseScoren versiolla 2.0.2, joka on tätä kirjoitettaessa uusin virallinen. [edit: päivitys tammikuussa 2019, MuseScore on vaihtunut versioon 3.0. Tämän pystyy kuitenkin tekemään oikein hyvin myös 2-versiolla].

Esimerkkinuotti (pdf). Printtaa tämä, ja koeta tehdä näiden videoiden ohjeen mukaan samanlainen. Tässäpä myös näppäinoikotiet (pdf). Näppis on monessa asiassa nopeampi kuin hiiri.

Videoleikkeitä katsellessasi valitse kokoruututila ja suurin mahdollinen resoluutio (1080p).

Hauskaa nuotinnusta!

video 1: aloitus ja huilustemma

video 2: klarinetti, yhdyskaari

video 3: alttoviulustemma, kopiointi ja nuotin korkeuden muuttaminen rytmeihin koskematta




video 4: pianostemma, varsia ylös ja alas, legatokaaret




video 5: viimeistelyä, sointumerkkejä yms.

Ilo irti nupeista, osa 2

Miksaamista modulaatiopyörällä

Reaperblog.net on mainio paikka kaikin puolin, ja sieltä on kotoisin myös tämänkertainen vinkki, miksaaminen modulaatiopyörän avulla.

Aiemmassa postauksessa jo mainitsinkin, että minulla on M-Audion pikku kiippari, jossa on ylimääräisiä nappeja ja nuppeja käänneltäväksi. Kuten yllämainitussa Reaperblogissa kerrotaan, sen modulaatiopyörän voi valjastaa säätämään valitun raidan voimakkuutta. Näin tehdään kiipparista ikään kuin yksikanavainen köyhän miehen mikseri, jonka ainokainen "volume-liuku", siis modulaatiopyörä, reagoi Reaperissa sille raidalle, joka kulloinkin on valittuna. Reaperblogissa on oikein hyvä opastusvideo aiheesta, mutta laitanpa vaikka tähän vielä saman tekstinä:

• Valikosta Actions - Show action list
• Filtterissä voi etsiä Track: Set volume for selected tracks
• Add - ja sitten kun liikauttaa vähän modulaatiopyörää niin Reaper saa kiipparilta tarvittavan MIDI-viestin.

Jos haluaa, voi ennen modulaatiopyörän veivaamista valita jonkin muunkin kanavan kuin ykkösen. Oxygenissa tämä tehdään Select-napista napsuttelemalla kunnes näyttöön tulee c.Kanavan numero, jota pystyy vaihtelemaan + ja - napeilla. Jos modulaatiopyörää ei käytä sen varsinaiseen tehtävään, voi kanavan pitää ykkösenäkin. Reaperissa ikkunan valikossa MIDI CC kannattaa pitää Absolute-asennossa. Halutessaan voi ruksata Soft takeover-ruksin, jolloin modulaatiopyörä pitää kierittää siihen asentoon jossa yksittäisen raidan voimakkuusliuku on, ennen kuin modulaatiopyörä alkaa vaikuttaa. Näin on helpompi säilyttää olemassaoleva miksaus ja välttyä vahingoilta. (Tässä kohtaa näyttäisi kylläkin olevan ikävä bugi Reaperissa: soft takeover toimii vain satunnaisesti ainakin tässä omassa koneessani. Tein tästä tönkkö-englannillani videopätkänkin ja laitoin kyselyn foorumille, jos vaikka joku Cockoksella reagoisi. https://vimeo.com/133327049).

edit 4.12.2016: Vihdoin versiossa 5.28 tämä bugi on korjattu.Vastedes minkä tahansa kiipparin liu'ut voi valjastaa miksauskäyttöön; asetuksiin Absolute ja Soft takeover, niin namiskat saa toimimaan helposti raitojen voimakkuusliukuina.

Raidalta toiseen siirrytään oletuksena pikanäppäimillä Ctrl Alt nuoli ylös tai alas, samoin ns. "media-kiipparissa" on omat painikkeensa (jotka tosin lakkaavat toimimasta mikseri-ikkunassa). Näihin oikoteihin voi vielä lisätä Oxygenin Track oikealle ja vasemmalle, jotka napit sattuvat olemaan sopivasti modulaatiopyörän vieressä:

• Filtteriin arvo Track: go to, ja kuten edellä, lisätään pikavalintoihin ko. napit.
• MIDI CC-arvoksi vielä Relative 1, jotta yksi näppäily tulkitaan yhdeksi viestiksi. Tähän on ohjeita myös siellä aiemmassa postauksessa.

Lopputyö

Olenpa tässä opiskellut TAMKissa jokusen vuoden, ja siellä tehnyt opinnäytetyötä Reaperista. Laitanpa vaikka linkin tännekin. http://theseus.fi/handle/10024/94660

Opus

Tällä kertaa innostuksen aiheena on audiokodekki nimeltä Opus.

Tässä blogissa on jo muutamankin kerran mainittu pakattu ääniformaatti nimeltä Ogg Vorbis. Se on häviöllinen äänenpakkauskodekki, siis vähän kuin mp3, mutta samalla bittinopeudella ja yhtä isoilla tiedostoilla oggi on mielestäni (ja monien muidenkin mielestä) laatuisampi. Oggi on sitä paitsi avointa lähdekoodia, jonka käyttämisestä laitteiden valmistajien ei tarvitse maksaa kenellekään mitään. Oggin maskottina on sympaattinen kala.

Varsinkin korkeilla bittinopeuksilla laatuvertailu eri pakkausformaattien välillä on melko turhaa, kun eroa alkuperäiseen, esim. cd-levyltä ripattuun pakkaamattomaan tiedostoon, ei pysty omilla korvilla erottamaan. Puristisimmat kultakorvat käyttävät cd-levykokoelmiensa arkistoimiseen häviötöntä FLAC (Free Lossless Audio Codec)-muotoa, joka ei siis hukkaa mitään dataa, vaan FLAC-tiedosto ja alkuperäinen cd kuulostavat täysin identtisiltä, ja FLACin pystyy tarpeen vaatiessa palauttamaan pakkaamattomaksi tiedostoksi bitinkään muuttumatta matkalla. FLACin huono puoli on tiedostokoko, joka on tyypillisesti noin puolet alkuperäisestä. Vertailun vuoksi oggi ja mp3 pakkautuvat noin seitsemäsosaan ilman että eroa alkuperäiseen pystyy huomaamaan sokkokuuntelussa. Jos tarvis, voi oggin tai mp3:n tai jonkun muun häviöllisen tiedostomuodon pakata vielä tätäkin pienempään tilaan, mutta kovin pienillä bittinopeuksilla audion laatu alkaa kärsiä. Omilla korvillani (ja 30 euron kuulokkeilla) 128 kbps oggin vielä erottaa kohtalaisella varmuudella cd-levystä, mutta 160 kbps:stä ylöspäin alkaa olla jo melko vaikeaa sanoa kumpi on kumpi. Yleensä käytän "varmuuden vuoksi" vielä hiukan tätäkin korkeampaa laatua, kun tiedostojen kokoero on joka tapauksessa merkityksetön. VBR (Variable Bit Rate)-asetuksella kääntäjälle annetaan vapaus vaihdella bittinopeutta tarpeen mukaan. Häviöllisestä ja häviöttömästä äänenpakkauksesta on kelpo suomenkielinen artikkeli Wikipediassa, ja englanniksi vielä laajempi.

Kokeilkaapa muuten joskus kuunnella peräkkäin samasta kappaleesta Spotifyn ilmais-version laatua ja alkuperäistä cd-levyä. Tämä oli ainakin itselleni jonkinlainen yllätys, että alkuperäinen pesee niin totaalisesti ja mennen tullen ilmais-pakatun.

Ogg-kodekin kaverina on ollut puheen pakkaamiseen erikoistunut Speex, joka on lähtöisin samasta Xiph.org-firmasta kuin oggikin. Opus on näitä uudempi (2012) audiomuoto, joka yhdistää Speexin ja Oggin, ja vielä entistäkin paremmalla laadulla. Opuksella pystyy siis pakkaamaan ääntä kuin ääntä; puhetta, musiikkia tai vaikka lintujen laulua. Opusta ovat tehneet Xiphin, Skypen ja Mozillan väki yhdessä.

Suurin Oggin, Speexin ja Opuksen ongelma on siinä, että mp3 on useimpien mielestä "riittävän" hyvä: se ehti valloittaa markkinat ennen kuin parempia pakkausalgoritmeja tuli markkinoille, ja nykyään mp3-soitinten tuki harvinaisemmille formaateille on aika heikkoa. Kun vielä mp3-soittimet alkavat muutenkin olla katoavaa kansanperinnettä, niin niitä ei enää kehitetä entiseen malliin. Itse kuuntelen musiikkia ja äänikirjoja ogg-muodossa vanhalla Sansa Clipillä, mutta Speex- tai Opus-tiedostoja se ei osaa soitella.

Opus-muotoisia tiedostoja voi kuunnella kylläkin tietokoneella ja tableteilla, kun käyttää audionsoitto-ohjelmia: PC-, Mac-, Linux- ja Android-ympäristöissä toimii ainakin VLC, jolla voi muutenkin kuunnella ja katsella melkein mitä vaan. Samoin foobar2000 on mainio pikkuohjelma erilaisten äänitiedostojen kuuntelemiseen, se tosin on saatavana vain PC/Winkku-ympäristöön. Arvatenkin Mozilla-väen mukanaolo Opuksen kehittämisessä on vaikuttanut myös siihen, että Firefox soittelee Opus-tiedostoja iloisesti, ainakin Winkku-ympäristössä riittää että raahaa tiedoston Firefoxin päälle. Samoin Operassa ja Google Chromessa on Opus-tuki. ("Yllättäen" Internet Explorerissa tukea ei ole).

Varsinkin äänikirjojen pakkaamisessa Opus on ällistyttävän hyvä: ääni pakkautuu ihan kuunneltavalla laadulla todella pieneen tilaan. Esim. Seitsemän veljestä, 15 cd-levyllistä ja lähes 13 ja puoli tuntia puhetta pakattuna 48 kbps:n laadulla vie tilaa n. 282 Mt. Näin ollen laskennallisesti esim. yhdelle tavalliselle dvd-aihiolle mahtuu puhetta noin 213 tuntia, eli vajaat yhdeksän vuorokautta. Toisin kuin puhe, musiikki ei pakkaudu laadukkaana näin tiiviisti, mutta esim. ihan kelvollisella 192 kbps-bittinopeudella yhtä dvd-aihiota kuuntelee reilut pari vuorokautta.

Äänikirjat rippaan useimmiten kokonaisina cd-levyinä: Sansa Clip osaa jatkaa siitä mihin jäätiin, ts. ei haittaa vaikka kuuntelemisen lopettaa keskellä kappaletta. Usein kuuntelen myös (musiikki-) cd-levyt alusta loppuun, jolloin yksi levy on kätevintä pakata yhdeksi tiedostoksi. Tällöin tosin kappaleiden nimiä ei erotella. Ainakin Exact Audio Copy (EAC) osaa ripata levyt kokonaisina wav-tiedostoiksi, kun napsauttaa IMG-kuvaketta.

EACista tulleet pakkaamattomat wav-tiedostot voi muuntaa Opus-muotoon vaikkapa LameXP-ohjelmalla, joka osaa myös oggin ja muutaman muunkin pakkausmuodon. Se on muutenkin kiva ohjelma, ja osaa käyttää niin montaa prosessoriydintä kuin tarjolla on, jolloin usean tiedoston yhtäaikainen kääntäminen on aika reipasta.

Blogin aiheeseen liittyen voisi vielä mainita, että Reaper ei 4. versiossa osaa lukea tai kirjoittaa Opusta, mutta 5. versioon tuki on tulossa.

MuseScoresta

Vaikka tämän blogin aiheena onkin Reaper, tehdään tällä kertaa pieni sivuaskel ja käsitellään hiukan MuseScorea.

[edit: Tästä tekstistä on ilmestynyt hiukan "edistyneempi" versio, joka on MuseScoren uudemmalle 2. versiolle].

MuseScore on Sibeliuksen tapainen nuotinnusohjelma, jonka ero Sibbeen verrattuna on lähinnä siinä, että Sibelius maksaa, ja MuseScore ei maksa. No, ehkä muitakin eroja on, mutta MuseScorella kyllä pärjäilee ällistyttävän pitkälle.
Koulussamme on jo muutaman vuoden ollut MuseScore virallisessa käytössä, ja – samoin kuin Reaperin kanssa – innokkaimmat nuotintajat voivat imuroida sen myös kotikoneisiinsa. Käydään tässä läpi nuotin tekeminen alusta loppuun. Tämä nuotti ei ole järin hääppönen sävellys, mutta nuotinnustehtävänä se toimii: olen koettanut käsitellä melko laajasti kaikkea mitä MuseScorella voi tehdä. Vaikka paljon jää vielä oppimatta, päässee tämän tehtävän tekemällä hyvinkin mukavasti alkuun MuseScoren käytössä.
Tätä kirjoittaessa MuseScoresta on ilmestynyt 2.0 beta 2 -versio, joka on jo melko vakaa, tai ainakin riittävästi jotta sitä voi hyvin käyttää opetuksessa.

Tehtävään kuuluu

• väsäämäni videoleike. (osa 1 | osa 2). Tämänlaiseen opastukseen videoklipit soveltuvat mielestäni  aika hyvin.
• pdf-muotoinen esimerkkinuotti. Tarkoitus olisi kirjoittaa itse mahdollisimman samanlainen. Tätä ei tietenkään ole pakko käyttää; voit katsella opastuksen ja tehdä jonkun samantapaisen nuotin – pääasia että käytät ohjelmaa monipuolisesti ja mahdollisimman "taloudellisesti".
• MuseScoren oikopolut, johon olen koonnut yleisimpiä näppäinoikoteitä parista lähteestä. Samoin kuin Reaperin, myös MuseScoren käyttö kannattaa opetella mahdollisimman paljon ilman hiirtä – varsinkin nuotinsyöttö hiirellä napsuttelemalla on yhtä tuskaa, mutta suorastaan hauskaa kun saman tekee näppiksellä tai kiipparilla.
• Iloinen mieli. :-) 
• PS. Videoleikkeessä unohdan kuunteluttaa lopputuloksen. Jos haluat, voit napsauttaa ensimmäistä nuottia ja painaa välilyöntinäppäintä.
• PS2. Jos käytät kiipparia, soita ääni kerrallaan niin että yksi ääni on selkeästi loppunut ennen seuraavaa; MuseScorella on taipumusta tulkita legato-soitto soinnuksi.

Lisää tietoa suomeksi:

• Jari Eerola: MuseScore-kurssi Emute-sivustolla
• Matti Sunell: Musatekno-sivuston Musescore-blogi

Joulua - auluoJ

Seuraava idea ei ole omani, mutta kuulosti niin hauskalta että ajattelin kokeilla.

Pikkujouluissa taikka muussa joulun ajan tilaisuudessa on hauska arvuutella tuttuja joululauluja – kun ne soitetaan väärinpäin! (Toinen käyttötarkoitus nurinperin käännetylle audiolle on tietenkin salaisten viestien etsiminen heavymetal-biiseistä). Reaperissa audiopätkän kääntäminen onnistuu helposti. Tässäpä saman tien vähän muutakin ohjetta.

Joululaulun, tai muunkin laulun, voi kaapata vaikka cd-levyltä tai Youtubesta. Cd-levyltä musiikkia ripatessa pitää ensin olla joku rippaus-ohjelma joka osaa tallentaa levyltä tiedostot kiintolevylle. Näitä on onneksi netti väärällään. Itse olen käyttänyt viime aikoina freacia, joka on ilmainen ja pystyy kääntämään audion yleisimpiin häviöttömästi ja häviöllisiesti pakattuihin, kuin myös pakkaamattomiin tiedostomuotoihin. Häviöllisistä pakkauksista oma lemppariformaattini on ogg vorbis, mutta mp3:llakin pärjäilee. Reaper tukee molempia. Cd:n voi tietenkin ripata myös 16-bittiseksi wav-tiedostoksi jota ei pakata mitenkään, jolloin laatu pysyy täsmälleen samana. Kun muistitikkujen koot ovat nykyään joka tapauksessa joitakin gigatavuja ja cd-levy maksimissaan n. 700 Mt, mahtuu tikulle pakkaamatontakin audiota jokunen cd:llinen.

Vai ei löytynyt! Kun cd-levyn laittaa romputtimeen ja freac
sattuu olemaan käynnissä, se ottaa saman tien yhteyden freedb-
tietokantaan, josta hyvinkin löytyy levyjen tietoja - kuten tämäkin
Tapiolan cd-painos vuodelta 2002. Alkuperäinen levytys on
vuodelta 1973.

Lisää tietoa: tässä ikkunassa voi ruksata mitä, minne ja miten.

Asetukset - Yleiset asetukset. Täällä valitaan mihin tiedostomuotoon pakattu tai pakkaamaton audio
halutaan, ja minkälaisella laadulla. Pakkaamattoman audion valinta on Windows Wave File Output.

Oggin laatu voi olla ykkösestä kymmeneen. 7-laadulla ei
ainakaan oma korvani pysty erottamaan pakattua oggia alkuperäisestä.

freac kääntämässä Enkeli taivaan -kappaletta.

Myös Youtube-videoilta voi erottaa audion omaksi tiedostokseen sopivan laajennuksen avulla, jotka esim. Firefoxissa löytyvät Firefox - Lisäosat - Lataa lisäosia -valikosta.

Helpoimmalla pääsee kun valitsee laajennuksen joka pystyy kääntämään ja tallentamaan Youtuben .flv -päätteiset videot suoraan mp3-tiedostoiksi. Yksi tällainen laajennus on Youtube MP3 Podcaster, joka ei sekään paljon ohjetta kaipaa: se asentaa kuvakkeen Firefoxin oikeaan ylänurkkaan, ja samalla kun katselee Youtubesta videota, voi klikata lisukkeen kuvaketta ja valita missä muodossa tiedosto tallennetaan.

Firefox-selaimen asetukset - Lisäosat...

..ja eikun asennukseen.

Edit 5.12. Tämä podcaster-lisuke ei näemmä toimi erityisen hyvin, tai ainakaan kaikkien videoiden kanssa. Vaihtoehtoinen tapa on esim. http://www.convertmemp3.com/ tai http://www.youtube-mp3.org/ tai http://www.listentoyoutube.com/ joille kopioidaan halutun youtube-videon nettiosoite, minkä jälkeen mp3:n voi imuroida suoraan kiintolevylle. Nämä ovat kylläkin hiukan epämääräisiä sivuja; luultavasti et ole voittanut ziljoonaa dollaria vaikka varsinkin jälkimmäinen sivusto niin väittääkin. Vältä siis turhia klikkailuja.

Kun tiedosto on saatu joko cd-levyltä rippaamalla tai Youtubesta imuroimalla, se voidaan raahata joko Windowsin tai Reaperin itsensä tiedostohallinnasta suoraan uudeksi raidaksi.

Reaperissa View - Media Explorer näyttää ohjelman sisäänrakennetun tiedostoselaimen.

Kun tiedosto on raahattu käppyräksi raidalle, sitä klikataan hiiren kakkosnapilla, ja putkahdusvalikosta valitaan Reverse items as new take, jolloin Reaper kääntää audion toisinpäin ja tekee siitä uuden oton.

Pätkä Kipparikvartettia Youtubesta; yllä oikeinpäin, alla väärinpäin.

Oikeinpäin -versiosta pääsee eroon kun (vielä kerran) klikkaa käppyrää hiiren kakkosnapilla ja valitsee Take - Crop to active take. Tai jos haluaa säilyttää molemmat raidat, niin Take - Explode all takes to new tracks – ja laittaa vaikka soololle sen raidan jota haluaa kuunnella.

Tarvittaessa tästä voi vaikka tehdä cd-levyn: File - Render - 44100 Hz ja 16 bit PCM tallentaa tiedoston cd-yhteensopivaan muotoon kiintolevylle, josta sen/ne voi polttaa vaikkapa CDBurnerXP -ohjelmalla – tai kopioida tikulle valmiina pikkujouluarvuutteluun.

Pianon äänitys Reaperilla

Tässäpä vähän ohjetta asioista joita kannattaa ottaa huomioon pianokonserttia äänittäessä. Suuri osa tekstistä pätee kyllä muihinkin soittimiin.

Tällä kertaa käytössä on piskuinen USB-äänikortti, vanha mutta edelleen hyvin toimiva läppäri, pari kondensaattorimikrofonia, niille mikkiständit ja riittävästi XLR-kaapelia ja teippiä. Äänikorttiin saa kiinni vain kaksi mikrofonia, mutta niidenkin avulla voi tehdä esim. kelpo stereoäänityksen. Tässä konsertissa piano äänitetään suhteellisen läheltä, jolloin saadaan purkkiin enemmän pianoa ja vähemmän tilaa.

Mikrofonitelineet ovat usein aika vaappuvaista sorttia, ainakin jos ovat kevyempää (ja vähän halvempaa) mallia – ja varsinkin kun niiden nokkiin laitetaan roikkumaan isot ja painavat laajakalvoiset kondensaattorimikrofonit. Kaatumisvaaran vähentämiseksi puomi, kuin myös mikrofoni, kannattaa pitää mahdollisimman lähellä runkoa, siis ettei roikota sitä ihan ääriasennossa kahden metrin päässä. Puomissa kiinni oleva mikrofoni kannattaa suunnata ständin jalan suuntaisesti, jolloin tukea on vähän enemmän. Teline kannattaa myös kiristää sen verran tiukasti ettei mikrofoni ala konsertin aikana laskea. Myös vastapaino voisi auttaa, mutta sellaista ei nyt ole saatavana. Jos näiden kikkojen jälkeen vielä vähänkään epäilyttää, niin kannattaa teipata ständin jalat lattiaan kiinni. Jos teline tai itse mikrofoni pääsevät ottamaan kiinni pianon runkoon, tulee äänitykseen vähemmän toivottuja kolinoita mm. soittimen pedaaliäänistä.

Pianon äänityksessa on muutamiakin toimivia mikrofoniratkaisuja. Ainakin näiden näytteiden perusteella Blumlein-tekniikka tuottaa luonnollisinta ääntä, tosin se vaatii kaksi 8-kuvioista mikrofonia. MS-tekniikallakin olen saanut pianosta oikein hyvää soundia, en ole vielä raatsinut hankkia kuin yhden 8-kuvioisen laajakalvoisen. Mikrofonit voi viedä melko lähelle flyygelin kieliä, ja suunnata ne sopivasti jotta äänitykseen saadaan sekä matalia että korkeita ääniä. Asettelu voi käydä vähän ahtaaksi jos toisen mikin yrittää ujuttaa flyygelin sisään soittajan vasemmalta puolelta; onneksi matalat kielet ovat sen verran pitkiä että mikit voi asetella yhdeltäkin puolelta. XLR-kaapelia kannattaa varata sen verran että mikrofonipiuhat voi vetää mahdollisimman huomaamattomasti seinänvieriä pitkin, ja teipata nekin lattiaan kulkuväylien kohdilta. Jos yhtämittaista kaapelia ei ole riittävästi, voi XLR-kaapeleita jatkaa yksinkertaisesti kytkemällä ne kiinni toisiinsa. Äänikortin XLR-liittimet ovat combo-sorttisia, eli niihin voisi tarvittaessa tuupata myös sähköisistä soittimista tulevan 6.3 millin plugin. XLR-käytössä urosliittimen "pinnit" tulevat alaspäin.

Äänikortti on hyvä kytkeä läppäriin ennen kuin käynnistää sen; näin kone huomaa saman tien että sillä on käytössään kelpo äänikortti, eikä toivottavasti yritäkään tarjota muita väyliä (kuten läppärin sisäänrakennettua mikrofonia) äänen tallentamiseen. Aina kun mikrofonit kytkee äänikorttiin, pitää varmistua siitä että ns. phantom-jännite (48V) on POIS päältä, ja laittaa se päälle vasta kun kaikki muu on kunnossa.

Kun rautapuoli (mikit, ständit, piuhat, äänikortti, läppäri) on valmiina, on aika vääntää äänikortin voimakkuuspotikat nollille, käynnistää läppäri, painaa äänikortista phantom-jännite päälle ja avata Reaper.

Mäkissä ohjelmat voi käynnistää mm. näytön oikeassa yläkulmassa olevasta
suurennuslasista.Putkahtavaan etsintäkenttään kirjoitetaan ohjelman nimi, tai osa siitä..

..ja kas: Reaper löytyy. Hiirellä tai Enter-napilla (jota Mäkkipuolella
kutsutaan kylläkin nimellä Return) ohjelma aukeaa.

 
Sen jälkeen pitää vielä tarkistaa tarkistaa että ääni on tulossa oikeasta paikasta: Valikosta Options - Preferences - Audio Device katsotaan että äänikortin ajuri on sama kuin äänikortti: tässä tapauksessa Windowsissa lukee ASIO ja Focusrite USB 2.0 Audio Driver, Macissa ajurin nimi on Focusrite Scarlett.

Audio Device: Kannattaa tarkistaa että läppäri varmasti käyttää ulkoista äänikorttia.

Projektin "laatu" kannattaa varmistaa sekin: näytön yläreunassa valikkopalkissa Reaper kertoo näytteenottotaajuuden ja bittisyvyyden. 44.1 kHz ja 24 bit on sopiva kompromissi laadun ja käytettävän kiintolevytilan kanssa. Tunnin konsertti stereoäänityksenä (siis kaksi raitaa) vie tällä laadulla tilaa noin 900 Mt.

Tärkeimmät tiedot projektista näkyy näytön yläreunassa.

Jos näytteenottotaajuus ja bittisyvyys on jotain muuta, pääsee niitä muokkaamaan projektin asetuksista (Project Settings); näppäinoikotie Alt + Enter.

Näin monta näytettä otetaan mikrofonista tulevasta jännitteestä joka sekunti..

..ja näin monta eri voimakkuusastetta se voi saada - siis 2 potenssiin 24, äkkiseltään laskien 16777216.

Sitten kun ääni varmasti tulee oikeasta paikasta, klikkaillaan Reaperiin kaksi raitaa. Raitojen voimakkuusmittaria klikkaamalla päästään vielä kertomaan että ääni tulee ensimmäiselle raidalle ensimmäisestä, ja toiselle raidalle toisesta mikrofonista. Klikkaa voimakkuusmittaria – sitä jossa on negatiivisia numeroita – ja määrittele ensimmäiselle raidalle Input Mono - Input 1, ja toiselle raidalle samoin monoraita, mutta Input 2.

Input 1 ja 2, ääntä koneeseen kahdelta mikrofonilta. Raidoille on jo annettu nimet
ja määrätty äänitysvalmiuteen (punainen ar-nappi).

Seuraavaksi voit antaa raidoille nimet: tuplaklikkaa nimen kohdalla ja kirjoita vaikka ok (oikea käsi) ja vk (vasen käsi) vastaaville raidoille. Projektin voi tallentaa jo nyt: File - Save project, niin on sitten pohja valmiina.

Laitetaan Reaperista molemmille raidoille äänitysvalmius päälle ja komennetaan konsertin voimakkaimman biisin soittaja soittamaan pianoa sen verran reilulla äänellä kuin mitä esityksessäkin aikoo. Jos soittajalle ei mainitse että olisi hyvä saada mahdollisimman todenmukainen äänentaso, voi käydä niin että soundcheckissä hiljaisenpuoleinen musikantti innostuukin konsertissa hurjaan suoritukseen, ja saapuvan signaalin taso säröyttää äänityksen.

Soittajan soitellessa tehdään Reaperissa tasonsäätö: Äänikortin voimakkuusnupeista (gain) käännetään myötäpäivään sen verran että mittari pomppii maksimissaan noin -10 .. -12 dB:n tasolla, joskaan tämä ei ole mahdottoman tarkkaa. Tuleva signaali ei saisi äänityksen aikana "klipata", ts. mennä nollan yläpuolelle, koska siitä tulee ilkeän kuuloista digitaalista säröä. Toisaalta liian hiljaisellakaan ei kannata äänittää, koska silloin taas kohinan määrä on turhan suuri.

Kun molempien raitojen voimakkuusmittari pompahtelee suunnilleen samoissa, siedettävissä lukemissa, on härveli äänitysvalmiina. Hiukan ennen konsertin alkua REC-nappi päälle näytön alareunasta..

..ja äänitys käynnistyy. Äänityksen aikana ollaan ihan hiiskumatta, tarkkaillaan vaan että hyvin sujuu ja käppyrää piirtyy. Hiljaiset kohdat äänittyvät hiljaisina ja voimakkaat voimakkaina – niin kuuluu ollakin. (maltetaan olla koskematta siihen gain-potikkaan enää tässä vaiheessa).

Konsertin päätyttyä äänitys loppuu välilyönnistä painamalla. Tallennetaan kaikki (Save All), ja tallennetaan myös projekti (File - Save project).

Äänityskamojen pakkaaminen tehdään päinvastaisessa järjestyksessä kuin niiden kasaaminen: ensin phantom-virta pois päältä, sitten suljetaan Reaper ja tietokone. Mikrofonit varovasti pussukoihinsa, sitten kaikki muu.

Keikan jälkeen

Hip hei! Soittajat soittivat hienosti ja äänityskin meni putkeen. Nyt meillä on kaksi konsertin pituista audioraitaa sisältäen monta kappaletta tai sävellyksen osaa, joita halutaan vähän vielä muokata ennen kuin ne pätkitään omiksi tiedostoikseen cd-levyä ja/tai nettijakelua varten.

Stereopanorointia ei välttämättä tarvitse säätää
ihan äärilaidoille.

Ensin voi tehdä vaikkapa stereopanoroinnin, ja katsoa & kuunnella että raitojen balanssi on suurinpiirtein kohdallaan. Raitoja ei tarvitse välttämättä panoroida ihan äärilaitoihin, vaan voi kuunnella mikä on sopiva stereon leveys. Tässä esimerkissä on pianon vasuri panoroitu 77% vasemmalle, ja oikea käsi oikealle. Jos ajatellaan yleisön kannalta, niin (varsinkaan) siellä ei toiseen korvaan kuulu pelkkiä matalia ja toiseen korkeita ääniä. Niinpä muunkinlaisia panorointi-ideoita voi kokeilla ihan rauhassa ajan kanssa.

Kahdella lähimikrofonilla äänitetystä pianosta ei tule kovin kaikuisaa materiaalia, joten projektiin voi lisätä vähän konekaikua. Kaiusta on olemassa oma postauksensa. Nykyään useimmilla levyillä kuulee – onneksi! – melko hillittyä, lyhyehköä kaikua, ja harvinaisia ovat valtavat katedraalikaiut. Eri asia tietenkin on jos tyylilaji satuu olemaan gregoriaaninen kirkkolaulu.

Pianoraidoilta lähetetään "sendi" kaikuraidalle.

Tein projektiin vielä yhden raidan pelkästään kaiku-plugaria varten. Reaperin mukana tuleva ReaVerb, kuten todettu, on vallan mainio konvoluutiokaiku. Wet-asetus nollaan, Dry miinus äärettömään, ja kaiun määrää säädetään "send" -potikasta, joka siis määrää kuinka paljon signaalia kaikuraidalle lähetetään.

Muitakin plugareita voi halutessaan kokeilla, mutta esim. kevyen puolen vakiotavaraa kompressoria en itse käytä klassis-musiikki-äänityksissä, ja EQ:takin hyvin varovasti jos ylipäätään tarvis. Jotain saturaatio-plugaria voisi ehkä harkita pehmentämään pientä kolkkoutta ja pyöristämään terävimpiä särmiä.

Seuraavaksi voi etsiä konsertin voimakkaimman kohdan ja säätää sen "Master outista" (mikserinäkymässä, oikotie Ctrl + M) niin ettei ihan eikä ihan klippaa.

Reaperiin voi asentaa kerrassaan mainion laajennuspaketin, jonka nimi on SWS Extensions. Tässä projektissa sitä käytetään "renderöimään" biisit jokainen omaksi tiedostokseen. Ellei Reaperissasi vielä ole SWS-laajennusta, nyt on korkea aika asentaa se.

Seuraavaksi määritellään alueet (regions). Snap-magneetti pois päältä, zoomaa tarvittaessa, ja maalaa hiirellä raitojen välissä alue joka on yhden biisin tai osan mittainen. Jos mahdollista, jätä hiukan tyhjää valinnan molemmille puolille.

Ensimmäinen biisi valittuna. Taputukset ja mahdolliset bravo-huudot voi
halutessaan jättää pois.

Insert - Region (from time selection), tai oikotie Shift + R muodostaa alueen, jolle voi saman tien antaa kappaleen nimen; klikkaa otsikkoa hiiren kakkosnapilla ja valitse Edit Region. Nettijakelu kannattaa huomioida jo tässä vaiheessa ja kirjoittaa välilyöntien tilalle alaviivat ja välttää ääkkösiä ja erikoismerkkejä.

Shift + R tekee biisistä alueen. Klikkaa hiiren kakkos-
napilla otsikkoa ja anna biisille nimi. Ja väri, jos haluat.

Tässä vaiheessa voi oikeastaan tehdä joka biisille saman tempun, eli kaikista biiseistä omat alueensa. Kun tämä on valmis, voi alueet vielä pätkiä; tuplaklikkaa alueen otsikkoa, jolloin se valikoituu. Valitse molemmat raidat, oikotie Ctrl + A. Seuraavaksi leikataan (Shift + S) valittu alue, siis biisi, molemmilta puolilta katkipoikki. Tarvittaessa zoomataan lähemmäs ja tehdään feidaukset sisään ja ulos, eli otetaan hiirellä kiinni aaltomuodon yläreunasta ja raahataan. Näin vältytään turhilta napsahduksilta biisien aluissa ja lopuissa, kun signaali ei kuitenkaan ole ihan nollassa, vaan kaiuttimen kartio joutuu mahdollisesti pomppaamaan johonkin suuntaan äkillisesti. Häivytykset sisään/ulos tehdään kaikille biiseille. Kun pidät Ctrl + Alt -näppäimet pohjassa, voit tehdä häivytykset kerralla!

Häivytykset. Pienellä vaivalla suuri hyöty.

Nyt File - Render -valikosta voidaan asettaa Sample rate ja WAV bit depth, siis näytteenottotaajuus ja bittisyvyys. Jos äänitys tehtiin 24-bittisenä, niin mahdollista CD-levyä varten pitää bittejä vähentää kuuteentoista. Näytteenottotaajuus on sama 44100 Hz, joka on jo alunperinkin cd-yhteensopiva. Tässä valikossa valitaan myös polku, jonne biisit halutaan tallentaa. Kun kaikki valinnat on tehty, suljetaan tämä ikkuna, ja mennäänkin Extensions -valikkoon, joka siis tuli tuon SWS-laajennuksen kylkiäisinä. Sieltä Autorender - Batch Render regions tekee meille biisit suoraan hakemistoon cd-yhteensopivina wav-tiedostoina, jotka voi polttaa levylle sellaisinaan vaikkapa ilmaisella CDBurner XP -ohjelmalla. Tai jos halutaan saman tien pakattuja flacceja, oggeja tai mp3:sia, niin tehdään samalla tavalla, paitsi että valitaan WAV-tiedoston sijasta joku pakattu tiedostomuoto. Mp3-muotoa varten Reaper haluaa ilmaisen LAME-kääntäjän, mutta kertoo mistä sen saa, ja mihin hakemistoon se pitää laittaa. Ystävällistä!