Mix, insert ja send

Mikseri-ikkunasta on ollut juttua vähänlaisesti. Tässäpä hiukan lisää.

Mikseriin pääsee pikanäppäimellä Ctrl + m. Siinä missä TCP-näkymässä raidat ovat päällekkäin, ovat samaiset raidat mikserissä vierekkäin. Raitojen editointi tehdään luonnollisesti raitanäkymässä, kun taas miksaus on fiksuinta tehdä mikserissä. Myös efektit on kätevintä lisäillä mikserinäkymässä, ainakin jos niitä haluaa vähänkin enemmän.


Efektejä voidaan lisätä kahdella eri tavalla: 1) insert -laatikoihin, jotka ovat mikserissä ylimpinä, tai 2) send -laatikoihin, jotka ovat inserttien alapuolella. Näiden ero on käytännössä välillä hiukan häilyväinen, ja joissakin tapauksissa molempia voi käyttää ihan yhtä hyvin. Joissakin ei.

Ylinnä Insert-laatikot, ja sendit niiden alapuolella. Kun sendejä käyttää,
niihin putkahtaa myös pikkuruinen "potikka", jolla voi säätää lähetettävän
signaalin voimakkuutta.

Miksaus-näkymässä raidat ovat korkeita ja kapeita, ja sisältävät samat napikat kuin TCP-näkymässäkin. Ylläolevassa kuvassa oikeanpuoleisin raita on varattu pelkästään kaiun tuottamiseen. Sen S (soolo) -nappi on vihreä siksi, että se on asetettu immuuniksi muiden raitojen soolottamiselle (solo defeat), ts. kaikuraita on aina päällä, vaikka miten soolottaisi muita raitoja. Solo defeat laitetaan päälle/pois päältä joko hiiren kakkosnapilla tai pikanapilla Ctrl + Shift + klik.

Insert

Signaali kulkee kokonaisuudessaan insert-laatikoihin lisätyn efektiketjun läpi, jolloin sinne parhaiten sopivat efektit joissa halutaan muokata signaalia eri tavoilla, kuten ekvalisoida (korostaa tai vaimentaa eri taajuuksia) tai kompressoida (supistaa dynamiikkaa eli voimakkuudenvaihteluita) yms. Jos vaikkapa halutaan leikata matalimmat ilmastointilaitteen pörinät pois muuten kelpo äänityksestä, niin EQ:n lisääminen insert-laatikkoon on paras ratkaisu.

Signaalin matka Insert-laatikon läpi.

Tässäpä lista oikopoluista joita voi käyttää insert-efekteille kun niitä käpistelee miksaus-ikkunassa. (nämä on vapaasti käännetty Reaperin ohjekirjasta).

• Plugareiden järjestyksen vaihtaminen (audio kulkee ylhäältä alas): siirrä plugareita hiirellä ylös- tai alaspäin siihen kohtaan johon ne haluat. Plugareiden järjestykseen on olemassa joitain vakiintuneita ja hyväksihavaittuja käytäntöjä; esim. kaiku kannattanee laittaa alimmaksi, ja EQ tai kompressori – vähän tapauksesta riippuen – ylimmäksi.
• Plugarin kopiointi raidalta toiselle: Kun plugari on yhdellä raidalla valmiina, voit ottaa siitä yksinkertaisesti hiirellä kiinni ja raahata haluamallesi raidalle. Näin kopioituu paitsi itse plugari, myös sen asetukset.
• Putkahdusvalikon näyttäminen: klikkaa plugarin nimeä hiiren kakkosnapilla.
• Efektin lisääminen: klikkaa vapaata luukkua Insert FX-alueella.
• Efektiketjun ja ko. efektin asetusten näyttäminen: Ctrl + klikkaa plugarin nimeä.
• Plugarin siirtäminen raidalta toiselle: Alt + raahaa plugari halutulle raidalle.
• Plugarin asetukset: klikkaa plugarin nimeä.
• Plugarin poistaminen raidalta: Alt + klikkaa plugarin nimeä.
• Kaikkien plugarien poistaminen raidalta: Alt + klikkaa raidan FX-nappia.
• Plugarin kytkeminen on/off -tilaan: Ctrl + shift + klikkaa plugarin nimä.
• Plugarin ohittaminen: Shift + klikkaa plugarin nimeä.

Kaksi viimeistä ajavat käytännössä saman asian. Kun plugari on off-tilassa, sen asetuksiin ei pääse käsiksi. Kun plugari ohitetaan, sen asetuksia voi kyllä muokata mutta itse plugari on pois päältä, ts. äänisignaaliin se ei vaikuta.

Send

Send toimii parhaiten silloin kun signaaliin halutaan lisätä jotain. Tällöin alkuperäinen signaali kulkee tuttua reittiään – mahdollisesti insert-plugareiden läpi – ja kuuluu kuten ennenkin. Sendin avulla signaalia haaroitetaan myös esim. kaikulaitteelle, jonka tehtävänä on vain ja ainoastaan tuottaa kaikua, jota sitten lisätään sopivassa määrin alkuperäiseen "kuivaan" (dry) signaaliin. Send-plugarilta ei enää haluta takaisin yhtään alkuperäistä signaalia, vaan 100% "märkää" (wet) muokattua soundia. Efektin lopulliseen määrään kuunneltavalla raidalla vaikutetaan siinä vaiheessa kun kerrotaan kuinka paljon signaalia efektilaitteelle lähetetään. Näin saadaan maittava sekoitus alkuperäistä ääntä, johon on lisätty enemmän tai vähemmän efektiä.

Send haaroittaa osan signaalista efektilaitteelle tai -raidalle.

Send ei lähetä signaalia suoraan plugarille, vaan sitä varten pitää tehdä oma raitansa. Tämän efektiraidan insert -laatikkoon sitten lisätään haluttu plugari ja asetetaan sen wet-lähtö vaikkapa 0 desibeliin ja dry-lähtö miinus äärettömään. Sendin hienous on siinä, että monelta raidalta voidaan lähettää signaalia esim. yhdelle ja samalle kaiulle, mikä vähentää huomattavasti tietokoneen prosessorikuormaa; eipä röpötä ääni vähän vanhemmallakaan masiinalla.

Send on helpointa tehdä niin että ottaa hiirellä kiinni send-laatikosta ja raahaa halutulle raidalle. Kun hiirestä päästää irti, putkahtaa lähettävän raidan send-laatikkoon vastaanottavan raidan numero ja nimi. Oletuksena sendiin lähetettävän äänen taso on 0 dB, mikä on esim. kaiulle aivan liikaa. Kannattaakin säätää hiirellä sendin viereen ilmestyvästä pikku potikasta voimakkuutta reippaasti alaspäin ennen kuin edes alkaa kuunnella josko kaiun määrä olisi sopiva. Vaihtoehtoisesti voi määrätä sendin lähettämän signaalitason jo oletuksena hiljaiseksi: Options - Preferences - Project - Track/Send Defaults - Send default gain: -150 dB. Jostain syystä Reaper ei anna määritellä tähän laatikkoon miinus ääretöntä (-inf), vaan pienin sallittu arvo näyttäisi olevan miinus 150 dB – joka kylläkin käytännössä on kokolailla sama kuin miinus ääretön.

Kaiun ei tarvitse oletuksena poukkoilla kuin goottilaisessa kirkossa, vaan sen määrää voi lisätä vähitellen.

Tässäpä puolestaan lista oikopoluista joita voi käyttää send-efekteille kun niitä käpistelee miksaus-ikkunassa. Nämäkin on vapaasti käännetty Reaperin ohjekirjasta.

• Sendin lisääminen raidalta toiselle: Raahaa hiirellä raidan send-alueelta tai IO-napista toiselle raidalle. Ctrl + raahaus lisää sendin ja avaa lisäksi asetus-ikkunan. Altin kanssa raahatessa Reaper tekee sendin, mutta ottaa ruksin pois kohdasta, joka lähettää raidan myös kuunteluun. Tällä tavalla voi tehdä perinteisiä "submixejä": Jos lähetät esim. kaikki rumpuraidat yhdelle "koontiraidalle", voit laittaa vasta tämän raidan kuunteluun. (toisaalta, Reaperin kansioraidat toimivat tässä asiassa intuitiivisemmin).
• Useiden sendien lisääminen: Valitse kaikki raidat joille haluat lisätä sendin, ja Shift + raahaa miltä tahansa valitulta raidalta vastaanottavalle raidalle. Tämä on näppärä tapa lisätä esim. kaiku monelle raidalle samalla kertaa. Tosin eri raitojen send-potikoita ei ilmeisesti pysty linkittämään toisiinsa, ja vaatii pientä kikkailua (lisää vielä yksi raita johon lähetät kaikki sendit, ja tee tälle ylimääräiselle raidalle sendi kaikuraidalle) jotta kaikkien raitojen kaikujen määrää pysty käpistelemään yhtä aikaa.
• Useiden "vastaanottojen" lisääminen: Jos yhdeltä raidalta halutaan haaroittaa signaalia monelle raidalle, tehdään seuraavasti: valitse ne raidat joihin haluat signaalin lähettää, ja shift + raahaa tältä valitsemattomalta raidalta sendi jollekin valituista raidoista.
• Sendin kopiointi raidalta toiselle: raahaa sendi hiirellä halutulle raidalle.
• Poista sendi: Alt + klikkaa.
• Putkahdusvalikko: klikkaa sendiä hiiren kakkosnapilla.
• Näytä raidan reititys-ikkuna: Ctrl + klikkaa sendiä tai klikkaa send-alueen tyhjää kohtaa tai klikkaa IO-nappia.
• Näytä send-ikkuna: Klikkaa sendiä. Voit säätää voimakkuutta ja/tai stereopanorointia, määritellä lähtö- ja tulokanavia, mykistää sendin jne.
• Säädä sendin voimakkuutta: klikkaa ja raahaa sendin "potikkaa" ylös alas (tai oikealle ja vasemmalle, molemmat tavat toimivat).
• Mykistä sendi: Shift + klikkaa sendiä.

Jos raitoja ei ole kovin montaa, eikä näin ollen tarvetta suurelle määrälle esim. kaiku- tai viive (delay) -efektejä, niin ne voi halutessaan laittaa myös insert-laatikoihin sendien sijasta. Tällöin pitää vaan jättää plugarin Dry-liukusäädin suunnilleen nollan kieppeille niin että myös alkuperäistä signaalia pääsee plugarin läpi, ja sitten säätää haluttu efektin määrä Wet -säätimellä.

FX-ketjun tallentaminen

Sitten kun on päiväkausien etsimisen, säätämisen ja kuuntelemisen jälkeen löytänyt omalle äänelleen täydellisen FX-ketjun ja haluaa seuraavaan biisiin samanlaisen, kannattaa FX-ketju tallentaa kokonaisuudessaan.

EQ, kompura ja kaiku, lauluraidan parhaat ystävät valmiina tallennukseen.

 

Lauluefektien tallennus. FX - Save FX Chain...

Kun efektiketju on kerran tallennettu, saa sen missä tahansa tulevassakin projektissa putkautettua haluamalleen raidalle klikkaamalla hiiren kakkosnapilla FX-nappia - Add FX Chain.

Enemmän inserttejä, vähemmän sendejä!

Insert- ja send-laatikoiden välissä on vaakasuora viiva, jota ylös alas raahaamalla saa näkyviin enemmän yksiä ja vähemmän toisia. Alt + raahaus tekee saman valituille raidoille, Ctrl + raahaus kaikille. Samoin sendien alapuolelta raahaamalla saa raidan miksaus-aluetta isommaksi tai pienemmäksi.

Inserttejä ja sendejä –
yksiä enemmän, toisia vähemmän.

Piilotettu raahauskohta.
Välillä pärjää pienemmälläkin
VU-mittarilla.

Linkkivinkki

Kuten todettu, Reaperin mukana ei tule kovin kummoisia VST-soittimia. Niinpä hyviä ja ilmaisia syntetisoijia ei ole koskaan liikaa. Tässäpä linkki yhteen. Valitettavasti vain Winkulle.

• E-MU Proteus VX

Netissä on nykyään helppoja ja hauskoja sovelluksia, jotka eivät vaadi muuta kuin uudehkon selaimen.

• Jamie Thompson HTML5 Drum Machine

Kolmasosanuotti

Tässä postauksessa tahteja jaellaan mitä kummallisimpiin osiin.

Kuten kaikki musikantit tietävät, käsitettä "kolmasosanuotti" ei varsinaisesti ole olemassa. Tahti voidaan kuitenkin jakaa niin moneen osaan kuin huvittaa, ja jos neljäsosanuotteja mahtuu 4/4-tahtilajissa yhteen tahtiin neljä kappaletta, niin kolmasosia mahtuu samaan tilaan kolme. Oikea termi tämänlaiselle rytmille lienee puolinuottitrioli.

Tämänlaisia matemaattis-murtoluku-luonteisia tehtäviä tulee vastaan kun soittaa nuotteja Reaperin Step Input -tilassa. "Askelsyöttö" on varsin kätevä MIDI-nuottien syöttötila, joka on tarkoitettu meille sunnuntaipianisteille. Se toimii niin, että ensin kerrotaan kuinka pitkä nuotti halutaan, ja sitten soitetaan se kiipparilla. Jostain syystä Reaperin oma virtuaalikiippari ei toimi askelsyötössä, vaan tämä vaatii ihan oikean MIDI-kiipparin.

Askelsyöttöön pääsee seuraavasti:

• Tee uusi raita.
• Aseta raidan inputiksi All MIDI inputs all channels (tai se MIDI-kiippari jota käytät)
• Määrittele raidalle joku MIDI-soitin, niin voit myös kuunnella mitä teet.
• Ctrl + raahaa raidalle riittävän pitkä tyhjä äänitysalue.
• Tuplaklikkaa piirrettyä aluetta, jolloin näytössä pitäisi olla pianoroll. Ellei ole, klikkaa View - Mode: piano roll.
• Klikkaa hiirellä siihen kohtaan josta haluat aloittaa soittamisen. Jos äänityspää ei napsahda tarkasti haluamaasi kohtaan, käytä magneettia (snap on).
• Valitse ikkunan alaosasta Grid: -arvo riippuen siitä kuinka pitkän nuotin haluat.
• Tarkista että valikosta "Options - Use all MIDI inputs for step recording" on valittuna.
• Jos ohjelma ei tunnu reagoivan kiippariin mitenkään, voit koettaa resetoida sen: Options -  Preferences - MIDI Devices - Reset all MIDI devices.

Tässä ollaan ctrl + raahaamassa tyhjää raitaa äänitys-alueelle (oikealla).

Piano roll-näkymässä voi myös askelsyöttää nuotteja; valitse ensin aika-arvo,
ja eikun soittelemaan.

Grid-arvon klikkaileminen hiirellä alasvetovalikosta joka kerta kun nuotin pituus muuttuu on sekä hidasta että tylsää. Vaan eipä hätää; vanha ystävämme Actions -ikkuna rientää apuun. Siispä. Actions - Show action list... ja suodattimeen voi kirjoittaa vaikka grid multiply.

Määrätäänpä pikanapit ruudukon suurentamiselle ja
pienentämiselle.

Tavallaan olisi loogista määrätä samat pikanäppäimet säätämään nuotin aika-arvoa sekä nuotinnusohjelmassa että sekvensserissä. Tässä on kuitenkin kaksi hankaluutta: ensinnä, sekkarissa useimmat numeronäppäimistön numerot on jo varattu muille toiminnoille eikä niitä viitsisi ottaa muuhun käyttöön, ja toiseksi pisteelliset nuotit vaatisivat omat pikanappinsa. Oma ratkaisuni oli ottaa käyttöön numeronäppiksen plus- ja miinus-näppäimet Altin ja/tai Ctrl:n kanssa painettuna; niitä ei ollut varattu vielä muuhun. Listastani tuli tämän näköinen:

Tuplaamisen ja puolittamisen lisäksi tarjolla on
kolmen kertotaulua ja kolmella jakamista.

Nyt askelsyöttö toimii niin, että ruudukon ja samalla syötettävän nuotin aika-arvo tuplaantuu Alt + numeronäppäimistön plus-näppäimellä, ja vastaavasti puolittuu Alt + miinuksella. Tähän asti loogista. Kun mukaan otetaan kolmen kertotaulu, menee vähän mutkikkaammaksi.

Jos kokonuottia pienennetään kolmannekseen sen alkuperäisestä arvosta (Ctrl + Alt + miinus), saadaan ruudukosta 1/3-nuotteja, siis niitä jotka paremmin tunnetaan puolinuottitrioleina. Samoin puolinuoteista tulee neljäsosatrioleita ja neljäsosista kahdeksasosatrioleita. (tästä voisi ehkä jo päätellä mitä kahdeksasosista tulee).

Toiseen suuntaan mennessä saadaankin pisteellisiä nuotteja: kun nuotin aika-arvo triplataan, ts. kerrotaan sen alkuperäisen nuotin aika-arvo kolmella, saadaan aina pykälää isompi nuotti pisteellisenä: 1/16:sta tulee pisteellinen kahdeksasosa, kahdeksasosasta pisteellinen neljäsosa jne.

Jos näiden pisteellisten nuottien ja trioleiden kanssa joutuu ylittämään tahtiviivoja, voi olla aiheellista ottaa magneetti pois päältä; Reaper kun haluaa laittaa ruudukkoviivan joka tahdin alkuun, ja magneetti puolestaan haluaa väkisin napsautella nuotit paikoilleen ruudukon tarkkuudella sellaisiinkin kohtiin joissa se ei ole suotavaa.

Pikanäppäinten lisäksi erikoisemmat – ja miksei tavallisemmatkin – aika-arvot voi kirjoittaa itsekin Grid: -laatikkoon. Vanha kunnon jaloviinaputeli (septoli) merkitään vaikkapa numeroin 1/7, tai 1/14 jos niitä halutaan tahtiin kaksin kappalein. Samoin sekatavara (kvintoli) -rytmin saa kun kirjoittaa Grid-arvoksi 1/5. Reaperilla voi halutessaan harrastaa mutkikkaampaakin polyrytmiikkaa; se osaa jakaa tahdin sellaisiinkin osasiin joita ei tiennyt edes olevan olemassa.

Suoran, trioli-, pisteellisen ja swing-rytmin voi asettaa myös Gridin vieressä olevasta laatikosta. Tälle ei valitettavasti ole olemassa Actions -listassa mitään vastinetta, joten hiirellä klikkailuksi menee.

Haluatko että biisisi svengaa? Valitse swing!

Nuottien ei tarvitse välttämättä olla tiiviisti kiinni toisissaan. Niiden aika-arvo on oletuksena sama kuin gridin, mutta jos haluat vaikkapa staccatompaa fiilistä, voit asettaa sen nuotti-laatikosta.

 

 

Legatoa vaiko staccatoa

Scale-ruksista pääsee vaihtamaan asteikkoa, mikä tarkoittaa sitä, että MIDI-syöttö ei hyväksy mitään muita arvoja kuin ko. asteikkoon (tai sointuun) kuuluvat. Jos ei vahingossakaan halua sävellykseensä muuta kuin pentatoniikkaa, kannattaa valita asteikoksi Pentatonic – tai vaihtoehtoisesti opetella se.

Teoreetikon pikku apulainen. Jos blues-asteikko on unholassa, ei hätää: Reaper muistaa.

Valintoja

Ihan ensimmäisessä postauksessa harmittelin Reaperissa Arranger-raidan puuttumista, joka Cubasessa on toteutettu erinomaisesti. Reaperin lähinnä vastaava, ja lähes yhtä hyvä, on nimeltään Regions.

Kuten jo jossain aiemmassa postauksessa mainittiinkin, Reaperin Arrange-alueella (mikähän tälle olisi hyvä suomennos? Järjestely-alue? Raidanpiirtoalue? Äänitysalue?) on näytössä ruudukko (grid), johon asiat napsahtavat tarkasti jos magneetti (Snap enabled) on päällä. Oletuksena napsahtelutarkkuus on neljäsosanuotti, mutta ruudukon tiheyttä voi muuttaa helposti klikkaamalla hiiren kakkosnapilla magneettikuvaketta.

Napsahteluruudukon tarkkuus. T = trioli

Ruudukon avulla voidaan myös valita alueita tarkasti hiirellä raahaamalla, ja antaa niille (alueille) nimet. Alue valitaan niin että klikataan jossain tyhjässä kohdassa – vaikkapa yläreunan tahtinumeroiden seassa tai minkä tahansa raidan yläpuolella olevalla kaistaleella, ei siis äänitetyn raidan päällä – ja raahataan haluttu kesto. Sen jälkeen määritellään alue: valikosta Insert - Region, tai pikanäppämellä Shift + R.

Näin tehdyille biisin osille voidaan antaa muukin nimi kuin pelkkä järjestysnumero klikkaamalla niiden otsikkoa hiiren kakkosnapilla - Edit Region, tai Shift + tuplaklikkaamalla. Ilman shiftiä tuplaklikkaus valitsee alueen, ja alt + klik poistaa sen.

Tilkkutäkki. Eikun Alueiden nimeämis-ikkuna.

Alueiden hyötyjä ei tarvitse kauaa pohtia: niitä voi siirrellä mielin määrin otsikoista hiirellä raahaamalla, ja kopsailla yksinkertaisesti ctrl + raahaamalla uuteen paikkaan.

Submix

Isommat miksaukset ovat omalla työpöydälläni harvinaista herkkua. Tässäpä kokemuksia yhdestä.

Olinpa tässä jokunen aika sitten mukana tallentamassa vähän isomman bändin musisointia. Itse äänitys tehtiin kohtalaisen järeällä kalustolla (ei siis omalla piskuisella äänikortillani, johon saa rönkättyä vaivaiset kaksi mikrofonia samaan aikaan) ja Pro Tools-softalla, joka on vakiinnuttanut asemansa isojen(kin) studiojen perustyökaluna. Äänityssoftalla ei sinänsä ole paljonkaan merkitystä; audiotiedostojen laatuun ei varsinkaan vaikuta se millä ohjelmalla ne on äänitetty. Tässä konsertissa rummuilla oli käytössä kuusi raitaa, jouset ja puhaltajat saivat molemmat kymmenen raitaa. Lisäksi yksittäisiä raitoja oli mm. laulusolisteilla, sähköbassolla, sähkökitaralla, kiipparilla yms. Lähimikkien lisäksi salissa käytettiin muutamaa ambienssimikkiä. Yhteensä raitoja äänitettiin kaikkiaan nelisenkymmentä. Vaikka äänitys tehtiinkin Toolsilla, en malttanut jättää tilaisuutta käyttämättä vaan halusin kokeilla miten Reaper toimii isohkossa miksauksessa ihan vaan koti-tiatzikalla ajettuna.

Pro Tools tallentaa audiotiedostot varsin suoraviivaisesti: yhden projektin tiedostot ovat yhdessä kiintolevyn hakemistossa nätisti numeroituina, josta ne on helppo siirtää Reaperiin – tai mihin tahansa muuhunkin ohjelmaan jos tarvis.

Aluksi..

Kun raitoja on paljon, ne kannattaa ensin jakaa loogisiin osasiin esim. soitinryhmittäin ja miksata nämä ryhmät yksi kerrallaan. Reaperissa on tähän tarkoitukseen pari varsin näppärää työkalua. Ensin kannattaa lisätä kaikkien äänitettyjen raitojen lisäksi vielä muutama raita, jotka nimetään soitinryhmien mukaan ikään kuin otsikoiksi. Tässä on hyvä käyttää isoja kirjaimia erottamaan soitinryhmät yksittäisistä soittimista. Kun otsikkoraidat on tehty, ne pitää vielä siirrellä kunkin soitinryhmän yläpuolelle. Jos haluaa antaa vähän väriä eri soittimille, voi sen tehdä vaikka tässä vaiheessa: klikkaa otsikkoraitaa, pidä Shift-näppäintä pohjassa ja klikkaa ryhmän viimeistä soitinta. Klikkaa vielä oikealla napilla jotakin valituista raidoista ja etsi valikosta sopiva väri.

Seuraavaksi näistä otsikkoraidoista tehdään kansioita, jotka pitävät sisällään kulloisenkin soitinryhmän. TCP-alueella jokaisen raidan oikeassa alareunassa on pieni kansion kuvake. Kun siitä klikkaa kerran, raita muuttuu kansioksi ja kaikki sen alapuolella olevat raidat ryhmittyvät tämän kansion alle. Kun vielä klikkaa soitinryhmän viimeistä soitinta samaisesta kansio-kohdasta, se muuttuu ensin itsekin kansioksi, ja toisella klikkauksella lakkaa olemasta kansio ja vaihtuu kansion viimeiseksi raidaksi.

Kun soittimet on saatu ryhmiin, voi niiden näkymää muuttaa. Kansioraitojen oikeaan yläkulmaan ilmestyy kolmio, josta klikkaamalla ko. kansioon kuuluvat raidat ensin pienenevät, ja toisella klikkauksella muuttuvat näkymättömiksi. Kolmannella klikkauksella ne palautuvat taas normaalin kokoisiksi. Raidan koko ei vaikuta sen kuuluvuuteen; näkymättömätkin raidat ovat edelleen olemassa ja kuuluvat siinä missä muutkin.

Kansioita ja pienennettyjä soitinraitoja. Pienennysnappi on kunkin kansioraidan
oikeassa yläreunassa oleva kolmio.

Kansioittain ryhmitellyistä soittimista on monenlaista hyötyä: ensinnä, kun soolottaa kansion, voi kuunnella pelkästään ko. soitinryhmää. Kun tarvis kuunnella yksittäisiä soittimia, voi kansion sisällä olevia raitoja edelleen soolottaa. Näin voi miksata yhden soitinryhmän kerrallaan. Toiseksi, mitä tahansa kansioraidalle tekeekin, se vaikuttaa kaikkiin kansiossa oleviin soittimiin. Kansiolle, siis käytännössä soitinryhmälle, voi lisätä efektejä, sen voi panoroida stereokentässä ja säätää voimakkuutta. Esim. eri rumpujen balanssin voi miksata ensin mieleisekseen, ja myöhemmin asettaa niiden voimakkuuden suhteessa muihin soitinryhmiin yksinkertaisesti kansioraidan voimakkuutta säätämällä.

Kun soitinryhmien sisällä balanssit ovat kunnossa, voi ne miksata vielä suhteessa
muihin soitinryhmiin.

Miksaaminen lienee fiksuinta tehdä miksaus-ikkunassa. PC:ssä sinne pääsee valikosta View - mixer, tai pikanapilla ctrl + m. Jos ja kun raitoja tupsahtaa näyttöön ihan liikaa, voi tarpeettomat piilottaa: View - Track manager, tai PC:ssä oikotie ctrl + shift + m, ja sieltä ruksataan MCP-sarakkeesta pois kaikki raidat joita ei juuri nyt halua katsella miksaus-ikkunassa. Tässäkin kohdassa toimii näppärä "klikkaa ensimmäistä, pidä hiiren nappi pohjassa ja raahaa loput" -menetelmä.

Track Manager-ikkunassa kerrotaan mm. mitä missäkin ikkunassa halutaan katsella.
Mikseri-ikkuna on tällä kertaa varattu vain ja ainoastaan lyömäsoittimille.

Pelkät kansioraidat saa näkyviin myös putkahdusvalikosta: kun hiiren kakkosnapilla klikkaa Mixer-ikkunan otsikkopalkkia tai tyhjää aluetta samaisessa ikkunassa, pääsee valitsemaan mitä haluaa nähtäväksi. Jos poistaa ruksin Show tracks that are in folders -kohdasta, näkyy mikserissä ainoastaan kansioraidat. Group folders to left puolestaan määrää kansioraidat näytön vasempaan reunaan.

Näytä tätä, piilota tuota. Jälleen yksi esimerkki
Reaperin erinomaisesta muokattavuudesta.

Isonkin bändin miksaaminen PC:llä ja Reaperilla on yhtä juhlaa: ainakin tämän oman tiatzikkani prosessorikuormitusmittari pompsahteli varsin hillitysti 7...12%:n tietämillä vaikka efektejäkin oli käytössä kohtalaisesti, mukaanlukien tehosyöppö konvoluutiokaiku. En kaivannut myöskään muiden valmistajien VST-palikoita, Cockos-firman efektit kun ovat selkeitä ja hyväsoundisia. Niistä myös löytyy ainakin kaikki tavallisimmat ja muutama vähän erikoisempikin härpäke.

Ajast' aikaan

Kikkailua tempon kanssa

Reaperissa voi monia asioita tehdä vähän eri tavoilla, eikä tempon määrittäminen ole poikkeus. Aloitustempon voi määrätä 1) Project Settings (alt + enter) -laatikon lisäksi pääikkunassa siellä transport-ikkunan vieressä 2) numeroin, tai 3) hiirellä naksuttelemalla.

Project Settings, jossa tempon oletusarvona on 120 neljäsosaa minuutissa.

Tempon yksikkö on "neljäsosaa minuutissa", mikä toimii useimmissa tahtilajeissa ihan hyvin, mutta esim. 6/8:ssa (jossa siis lasketaan kahteen, 3+3 kahdeksasosanuottia) saa hetken raapia päätään ennen kuin oikea tempo löytyy.

Yllämainittu toinen tapa tempon määrittämiseen on vaihtaa tempo pääikkunan alapuolella olevaan BPM-laatikkoon, ja kolmas klikkailla BPM-tekstiä halutussa tempossa. Teksti muuttuu kylläkin Tap'iksi kun hiiren vie sen päälle. Kun koettaa klikkailla vähän nopsemmin, ei Winkku enää pysy perässä; raja-arvo näyttäisi olevan reilut 240 naksua minuutissa, minkä jälkeen Winkku tulkitsee kaksi naksua yhdeksi. Onneksi presto prestissimo -tempoa ei tarvitse ihan joka päivä, ja jos tarvitsee niin sen voi syöttää myös numeroin.

Ennen..

..ja jälkeen.
(Etsi kuvista yksi eroavaisuus).

Reaper on siitäkin mainio sekkari, että se osaa muuttaa lennossa audion tempoa niin että äänen korkeus ei muutu. Tämä tarkoittaa sitä, että tempoa voi hiukan justeerata sen jälkeenkin kun laulaja on laulanut tai soittaja soittanut osuutensa. Ensimmäisenä ideana tultee tietenkin mieleen että jos soittajan taidot eivät ihan riitä säveltäjän haluamaan tempoon, voi biisiä vähän hidastaa, antaa musikantin hoitaa hommansa vähän leppoisammin – ja nopsentaa biisi takaisin alkuperäiseen tempoonsa soiton jälkeen. Näitä kikkoja kannattaa kuitenkin käyttää vain jos mikään muu ei onnistu; vaikka Reaper tekee kohtalaisen hyvää työtä audion pidentämisessä tai lyhentämisessä kulloiseenkin tempoon, on alkuperäisessä tempossa laulettu tahi soitettu audio aina parempi kuin pussillinen muokattuja.

Tempon kanssa pelehtimisessä on omat sudenkuoppansa. Projektin asetuksissa (alt + enter) on kaksi "Timebase" -valintaa. Jos näihin valitsee "Time", pysyy audio muuttumattomana, ts. Reaper ei nopeuta tahi hidasta sitä vaikka tempo muuttuisi. Mutta kun Timebasen arvoksi vaihtaa Beats, muuttuu audion nopeus. Tällöin audiokäppyrän yläreunassa kerrotaan "Rate" -arvo, joka on siis x kertaa normaali. Jos rate on vaikkapa 2.000, soitetaan audio tuplatempossa alkuperäiseen verrattuna.

Valittu Timebase vaikuttaa myös MIDIin. Jos MIDI-raidan on syystä tahi toisesta pätkinyt pätkiksi – kuten intro ja 7 säkeistöä kukin omana pätkänään – kannattanee pitää Timebase-arvo Beats-asennossa; muussa tapauksessa MIDI-tapahtumat seuraavat aikaa, ja MIDI-raidalle tulee joko ammottavia aukkoja tai sitten tapahtumat menevät päällekkäin (nimimerkki kokemusta on). Jos jostain syystä on ihan pakko käyttää Time-valintaa, kannattaa MIDI-raitojen pätkät liimata yhteen ennen tempomuutoksia: valitse hiirellä ne raidat jotka haluat liimata (raahaa kakkosnappi pohjassa, tai vaihtoehtoisesti paina ctrl + a -näppäimiä jolloin kaikki raidat valikoituvat) ja liimaa pätkät yhteen (klikkaa kakkosnapilla käppyrää ja valitse glue items, PC-puolella toimii myös pikanappi J). Tällöin raidalla ei ole enää yksittäisiä MIDI-pätkiä jotka voisivat lähteä haahuilemaan ympäriinsä. Toinen konsti on vaihtaa yksittäisen raidan Timebase: klikkaa raidan ominaisuus-aluetta hiiren kakkosnapilla ja kerro (set track timebase) että tämän raidan Timebase on Beats.

Eikä tässä kaikki. Äänitettyjä raitoja voi venyttää tai vanuttaa mielin määrin: kun pitää alt-napin pohjassa ja raahaa hiirellä raita-käppyrän hännästä tai nokasta, niin sen pituus ja samalla tempo muuttuvat. Raahaamalla pätkien risteyskohdasta niistä toinen venyy, toinen vanuu. Tempovenyttely on kätevää mm. eri tempossa äänitettyjen rumpulooppien kanssa, jotka eivät osu ihan paikoilleen. Kun vielä pitää snapin päällä, loksahtaa audio paikoilleen että napsahtaa.

Hevosenkenkä-magneetti loksauttaa
osaset ruudukkoon täsmällisesti.

Jos on tarvis tehdä tempomuutoksia kesken kappaleen, niin ne hoituvat "Tempo/time signature markerilla": klikkaa kursori siihen kohtaan josta haluat aloittaa tempomuutoksen, ja paina pikanappia shift + c.

Gradually -ruksi aloittaa hidastuksen tai kiihdytyksen
jonka lopputempo määrätään seuraavalla markkerilla.

TCP

TCP ei tässä blogissa tarkoita netin kaikenkattavaa tietoliikenneprotokollaa, vaan lyhennettä sanoista Track Control Panel. Se on alue jossa säädetään yksittäisen raidan ominaisuuksia.

TCP:n voisi suomentaa vaikka "raidan ominaisuudet" -alueeksi: siinä määrätään

• raidan nimi,
• voimakkuus, jolloin kappaletta voi miksata ilman erillistä mikseri-ikkunaa
• mykistys/soolo,
• stereopanorointi,
• vaiheenkääntö,
• äänitysvalmius,
• mistä äänitetään (MIDIä tai audiota),
• miten äänitetään,
• onko käytössä efektejä tai vaikkapa VSTi-soitin,
• mahdolliset lähdöt ja tulot muille raidoille tai ulkoisille laitteille,
• äänityksen monitorointi päälle, automaatille tai pois päältä,
• näytetäänkö automaatioita ja jos näytetään niin mitä niistä.
• josko raita onkin kansio jonka alle muut raidat ryhmittyvät.
• VU-mittari, joka väpättää musiikin voimakkuuden mukaan.

Pikkuruiselle alueelle on siis ahdettu melkoinen määrä tavaraa, ja vieläpä varsin tärkeää tavaraa.

Tässä vaiheessa taitaa olla paikallaan mainita pari sanaa teemoista. Kuten sanottu, Reaper ei ole erityisen hyvännäköinen oletuksena, mutta siihen on mahdollista tehdä omia teemoja. Useimmat teemaharrastajat muokkaavat hiukkasen jotain jo olemassaolevaa teemaa, ts. vaihtavat vähän värejä ja/tai muokkaavat pieniä yksityiskohtia omaan käyttöönsä sopiviksi. On myös todellisia TeemaGuruja, jotka käyttävät huomattavia määriä aikaa ja vaivaa mahdollisimman hienojen ja toimivien teemojen väsäämiseen. Näistä Guru-teemoista voisi mainita esimerkkeinä vaikkapa kolme: Rado, Reaction ja Universe. Ne ovat selkeitä ja helppokäyttöisiä, kaikki tarpeellinen on sopivasti näkösällä. Hyvä Reaper-teema tekee olon keveäksi ja mielen virkeäksi.

Valitsin lopulta sekä opetus- että omaan käyttööni Reaction -teeman: sen kylkiäisinä tulee joitakin ihan fiksuja muutoksia valikoihin, kuin myös väripaletti jolla voi määritellä raitojen värit yksinkertaisesti klikkailemalla. Reaction on hitusen hankalampi asentaa kuin monet muut teemat – kirjoitan tästä varmaan joskus oman postauksensa – mutta kun sen on kerran saanut toimimaan, saa Reaperistaan aika siedettävän näköisen, jolloin sitä on myös mukavampi käyttää.

Teemat ovat siitäkin hauskoja, että niitä voi kokeilla helposti: Options - Themes, tai näppäinoikotienä Ctrl+Alt+Page Down, tai toiseen suuntaan Ctrl+Alt+Page Up. Jos miellyttää, hyvä. Ellei, vaihda seuraavaan. Suunnilleen samat napikat pitäisi löytyä kaikista teemoista, joistakin helpommin kuin toisista. Monet teemat asentuvat yksinkertaisesti tuplaklikkaamalla niiden nimeä, ainakin jos niiden pääte on .ReaperThemeZip

Tässäpä raidan ominaisuudet, kun käytössä on Reaction -teema:

Tuhat ja yksi nappia. Klik klik. Klik.

Seuraava kysymys lienee "mitä näillä tehdään".

Jos aloitetaan helpoimmasta päästä, niin Äänitysvalmius asettaa raidan.. no, äänitysvalmiuteen. Jos raita ei ole äänitysvalmiudessa, sinne ei tartu ääntä, ei MIDIä eikä mitään muutakaan vaikka kuinka klikkailisi äänitysnappia. Kun äänittää monelle raidalle samaan aikaan, pitää niiden kaikkien olla äänitysvalmiudessa. Tähän on olemassa näpsäkkä pirkkaniksi: klikkaa yhden raidan äänitysvalmiutta, jätä hiiren nappi pohjaan ja ajele hiirellä muidenkin raitojen päältä. Sama niksi toimii myös soolo- ja mykistys-napeille.

Monitorointi tulikin käsiteltyä jo aiemmassa postauksessa.

Raidan nimi määrätään tuplaklikkaamalla nimikenttää. Tähän kannattanee kehitellä joku looginen systeemi; esim. VSTi-soitinten nimiä ei välttämättä kannata kirjoittaa raitojenkin nimiksi, jos on mahdollista että ne voivat vielä muuttua. Jos antaa raidalle nimeksi säkkipilli ja sitten huomaakin että steel pan kuulostaa tässä biisissä jotenkin mehukkaammalta, voisi raidan nimetä alunperinkin vaikka melodiaksi, jolloin muiden raitojen nimet olisivat samalla logiikalla vaikkapa basso, soinnut, 2. ääni, obligato jne. Jos on tarvis siirrellä suuria määriä audiotiedostoja sekkarista toiseen, voi raitojen nimet aloittaa ko. raidan numerolla; silloin lähde löytää helpommin kohteeseen.

Klippaa klippaa!

VU-mittaria tarkkailemalla voi pitää vähän silmällä säröytyýkö signaali vaiko eikö. Mieluiten ei. Jos mittari pomppii punaisena, niin se ei ole ollenkaan hyvä juttu, vaan jostain kohtaa pitää sisääntulevaa signaalia vaimentaa. Usein se kohta on etuvahvistimen gain -napikka, ainakin jos äänitetään audiota mikrofonin kanssa. Sen sijaan MIDIä ja virtuaalisoittimia äänitettäessä ei tarvitse paljonkaan välittää mittarin pompuista, MIDI-voimakkuutta pystyy säätämään myöhemminkin. Sitäpaitsi MIDI-nuotin velocity-arvon maksimi on 127, eli niitä ei edes pysty soittamaan liian voimakkaasti. Kyllä MIDInkin kanssa leikkiessä mittarin saa punaiselle, mutta jos näin käy, niin voi hiukan vähentää virtuaalisoittimen volaa, tai vaihtoehtoisesti yksittäisten MIDI-nuottien velocity (voimakkuus)-arvoa. Punaisen mittarin saa rauhoittumaan klikkaamalla sitä, minkä jälkeen voi koettaa uudelleen vähän pienemmällä voimalla.

Vaiheenkäännöstä ja vaihevirheestä pitää tehdä joskus tuonnempana oma postauksensa. Periaatteessa kysymys on siitä että kahteen (tai useampaan) mikrofoniin tuleva ääni saapuu niihin hiukan eri aikaan, mistä voi seurata joidenkin taajuuksien vaimentumista, jos ne sattuvat tulemaan eri mikkeihin eri vaiheissa. Tätä ilmiötä sitten koitetaan korjata kääntämällä toisen signaalin vaihe. Myös ns. MS-äänitystekniikassa käytetään vaiheenkääntöä, mutta siinä kysymys ei ole vaihevirheen korjaamisesta vaan ihan normaalista – ja aika hienosta! – äänitystekniikasta. (Tarkempaa selostusta odotellessa voi vaikka kuunnella YLEn Stereotestiä.)

Kaikua! Säröä! Viivettä!

Fx- eli efekti-napikoita on kaksi. Se jota useimmiten käytetään, asettaa efektin (tai efektejä) raidalta kuunteluun tulevalle äänelle. Tämän Fx-napin vieressä on on/off-kytkin, joka kytkee efektit väliaikaisesti pois päältä. Jos raidalla sattuu olemaan vaikkapa ReaComp (opastusvideo englanniksi) - kompressori, sen voi sammuttaa ja laittaa uudelleen päälle kytkimellä, jolloin efektin vaikutusta voi kuunnella "lennossa". Efektien käyttäminen ei vaikuta raidalla olevaan audioon. Yleensä raidalle kannattaakin tallentaa mahdollisimman puhdasta ääntä, johon voi sitten lisätä kaikua tai säröä tai mitä nyt mieleen juolahtaakin, niin että itse raidalla olevaa ääntä ei muuteta.

Normaalisti efektit lisätään vasta kuunteluun; näin ne eivät pääse sotkemaan raidalla olevaa materiaalia.

Toisin kuin monet sekkari-kollegansa, Reaper ei tee paljon eroa sille onko efekti VST-plugari vaiko VSTi-soitin: Fx-nappi avaa ikkunan josta valitaan jompi kumpi. Tai sitten jotain ihan muuta; ohjelman mukana tulee iso liuta (237 kpl jos oikein laskin) jonkinmoisella ohjelmointikielellä efektejä, joita voi muokata/tehdä itsekin.

Ohjelmoi omat plugarisi! Esimerkkinä viive-efektin koodia JesuSonic-kielellä.

Plugarinvalinta-ikkunassa kaikki efektit ja soittimet on jaoteltu erilaisiin ryhmiin, jotka menevät osittain päällekkäin: esim. ReaSynth on Cockos-firman VSTi-syntetisoija, jolloin se kuuluu Cockos-, Instruments- ja VSTi-ryhmiin. Efektejä voi myös ketjuttaa helposti lisäämällä niitä Add-napista. Tyypillisesti raidalla voisi olla esim. EQ, kompressori ja kaikulaite, jolloin signaali kulkee ensimmäisestä viimeiseen, ylhäältä alas, ja jokainen plugari muokkaa ääntä ennen kuin päästää sen seuraavan härpäkkeen käsittelyyn.

Efektiketju. Ylimmästä alimpaan Syntetisoija, EQ, Delay ja kaiku – tuloksena tällä kertaa eteeristä panhuilu-soundia.

Efektejä voi ketjuttaa, soittimia ei. Jos niitä haluaa kerrostaa (eikä satu olemaan sellaista soitinta joka osaa soittaa samaan aikaan eri soundeja), voi tehdä MIDI-tietoa sisältävältä raidalta "sendin" toiselle raidalle, jolle on asennettu joku toinen VSTi-soitin/soundi. Reitityksiin palataan vielä jossain tulevaisuuden postauksessa.

Toinen Fx-nappi, se joka on äänitysvalmiuden alapuolella, toimii muuten samalla tavalla kuin ensimmäinenkin, mutta sinne laitettavat efektit asettuvat äänitettävän signaalin ja raidan väliin. Toisin sanoen efektit äänittyvät signaalin mukana raidalle.

Äänitys-efekti-napista voi lisätä raidalle efektejä jo siinä vaiheessa kun raitaa äänitetään.

Tällöin niitä ei enää saa pois millään ilveellä. Joihinkin hauskoihin tehokeinoihin tämä työtapa sopii mainiosti. Ellei ole tarkoitus tehdä hauskoja tehokeinoja, voi harkita vielä toisenkin kerran ennen kuin kuorruttaa kantele-soundin särökitara-efektillä äänitysvaiheessa.

Mykistys, soolo ja stereopanorointi eivät esittelyä kaivanne; mykistys mykistää raidan, soolo asettaa ainoastaan valitun (tai valitut) raidat kuunteluun, ja stereopanoroinnista säädetään raidan paikka stereokentässä, ts. "kumpaan korvaan" ääni panoroidaan. 100%L tuuppaa koko signaalin vasempaan korvaan, 100%R oikeaan, ja muut prosentit johonkin siltä väliltä. Tästä ei ole olemassa tiukkoja ohjeita ja sääntöjä, mutta 60-luvun villeistä hippivuosista on hiukan rauhoituttu; nykyään basso jätetään yleensä kiltisti keskelle eikä laulusolistiakaan työnnetä ihan äärilaidalle. Samoin rummut kuulostavat varsinkin kuulokkeilla aika ilkeiltä, jos ne pistää jumpsuttamaan vain toiseen korvaan. Toisaalta, viime aikoina on tullut vastaan muutamakin kelpo jazz-levytys joissa rummut on panoroitu hiukan laidemmalle ja muita soittimia vastaavasti keskemmälle. Älä siis usko mitä muut sanovat, tee niin kuin omiin korviin hyvältä kuulostaa.

Äänitystavoista, automaatiosta ja kansioiden käyttämisestä tulee vielä myöhemmin omat juttunsa.